Aloitus!

Tervetuloa Webometrics-blogiin!

 

Tavoitteemme on perehtyä sosiaalisen median maailmaan. Erityisesti meitä kiinnostaa asiat, joista sosiaalisen median perusteet rakentuvat sekä kuinka ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa tänä päivänä ja siitä juontuu nimikin, Webometrics.

 

Sosiaalinen media on erittäin tärkeä osa yhteiskuntaa etenkin länsimaissa, kuten Suomessa. Sitä eivät käytä enää pelkät yksityishenkilöt, jotka avautuvat omasta elämästään, vaan sosiaalisesta mediasta on tullut huomattava tekijä esimerkiksi politiikassa, työnhaussa tai tapahtumien järjestämisessä. Somessa saadaan aikaan asioita, niin hyviä kuin huonoja, ja esimerkiksi Facebookin tai Instagramin valtaa nyky-yhteiskunnassa ei voi kiistää. Netin kautta kerääntyvä sosiaalinen verkosto on iso osa ihmisen elämää ja sen vaikutus ihmisen näkemykseen itsestään ja ympäristöstään on hyvin suuri. Jos tätä päivää verrataan esimerkiksi parin viime sukupolven arkeen, on helppo nähdä tämän päivän nuorten elämän erot. Itse asiassa eroavaisuudet huomaa jo astuessaan ulos ovesta, sillä siellä täällä näkyy ihmisiä liimaantuneena mobiililaitteen ruutuun.

Sosiaalisessa mediassa on positiivisia ja negatiivisia puolia. Alta voit katsoa lyhyen sosiaalisesta mediasta kertovan dokumentin, jossa kerrotaan hieman tarkemmin siitä, kuinka some on muuttanut maailmaa.