Sosiaalinen media markkinoinnin välineenä

markkinointi1

Tätä nykyä mainostus tapahtuu pitkälti internetissä, kaupallisen TV:n ja radion lisäksi. Mainoksia näkee joka päivä, niitä niin sanotusti puskee joka tuutista. Yksi parin viime vuoden aikana lisääntyneistä mainonnan keinosta on sosiaalisen median avulla tapahtuva mainonta. Esimerkiksi LinkedIn, Facebook, ja Instagram ovat sosiaalisen median sovelluksia, joita käyttämällä monenlainen markkinointi onnistuu helposti. Sosiaaliseen mediaan lasketaan yleensä myös blogit, joissa mainostus on nykyään todella yleistä. Blogimainonta voi tapahtua siten, että blogitekstien väliin, tai blogin sivupalkkeihin laitetaan mainoksia, esimerkiksi Google Adsensen avulla. Eniten blogeissa mainostetaan kuitenkin linkkien, ja kaupallisten yhteistöiden avulla. Ne toimivat käytännössä niin, että tietty yritys lahjoittaa blogin kirjoittajalle jotakin ilmaiseksi sitä vastaan, että tuote tai yritys saa positiivista näkyvyyttä blogissa.

Instagramissa mainostus tapahtuu myös eri tavoin, esimerkiksi kuvien väleihin, tai Facebookissa sivupalkkiin alkaa ilmestyä mainoksia, jotka “saattavat kiinnostaa” sinua sen perusteella, että olet googlettanut asiaan liittyviä juttuja, kuten esimerkiksi lentoja tiettyyn kohteeseen. On hyvin todennäköistä, että seuraavana päivänä johonkin käyttämistäsi sosiaalisen median sovelluksista, ilmestyy kuin ihmeen kaupalla, kasoittain mainoksia halvoista lennoista juuri samaan kohteeseen. Juuri sillä tavalla mainostajat toimivat nykyään. Google seuraa, mitä teet internetin ihmeellisessä maailmassa, ja hakujen perusteella sinua kiinnostavia aiheita alkaa olla joka puolella. Samaan aikaan mainostus on pelottavaa, ja nerokasta. Kysymys kuuluukin: Missä menee raja?