Monet niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset henkilöt tekevät elantonsa pitämällä blogia. Näitä blogeja voi olla erilaisia. Blogeja voit löytää liittyen seuraaviin aiheisiin: lifestyle, urheilu, hyvinvointi, fitness sekä muoti. Tämä ei ollut tyhjentävä listaus, sillä blogeja on aivan kaikkenlaisia maan ja taivaan väliltä. Netti on pullollaan kaiken maailman blogeja ja bloggareita, mutta vain tietyt heistä pärjäävät niin hyvin, että voivat tehdä elantonsa pelkästään bloggaamalla.
Uino
Uino on lifestyle bloggari, joka on kirjoittanu blogiaan jo yli 8 -vuotta. Aluksi hän kirjoitti blogia vain harrastuksena, sitten osa-aikatyönä ja nyt hän pitää blogia työkseen. Uinon blogista voit löytää hänen kuukauden meikkisuosikit, meikkiohjeita, hiusvinkkejä sekä tietenkin joka maanantai ilmestyvän ruokaohjeen.
Uinolla on siis tietty jatkuva postauskaava. Tämä postauskaava siis kertoo, minkä tyylin postaus minäkin päivänä on tulossa. Näitä postauksia ovat muun muassa: maanantain ruokaohje, kauneus keskiviikko, sunnuntai video. Lisäksi hän tekee videoita yhdessä muiden bloggareiden sekä vloggareiden kanssa.
Hänen kanavallaan näkee myös my day videoita missä hän kuvaa koko päivän tekemiset. Lisäksi parhaillaan Uinon blogista voi löytyä my week video, mistä voi seurata hänen päivittäistä arkea bloggarina kokonaisen viikon ajan.
Ananasraaste
Ananasraaste on suhteellisen tuore blogi, joka on kiirinyt ihmisten tietouteen Uino blogin kautta. Ananasraasteen kirjoittaja Sini on siis Uinon kirjoittajan Ainon kaveri. Kun Uino blogiin alkoi ilmestymään videoita, joissa Sini eli ananasraasteen kirjoittaja vieraili, alkoivat lukijat utelemaan, josko myös Sini voisi pitää omaa blogiaan.
Ananasraaste blogista, voit helposti löytää aivan huikeita matkakuvia, joita bloggaaja Sini on matkojen varrella napsinut. Hän siis kirjoittaa paljon matkustamisesta, matkustusvinkeistä, kasvisruoista, liikunnasta ja yleensäkin elämästä sekä sinkkuna olemisesta.
Ananasraasteen blogista lukemisenarvoisen sekä viihdyttävän tekee hänen huumorinsa ja suhtautuminen negatiivisiin kommentteihin sekä asioihin. Lisäksi molemmilta Uinon sekä Ananasraasteen blogisivuilta on löydettävissä Uinoraaste videoita, joissa molemmat tytöt esiintyvät suorittaen esimerkiksi erilaisia tehtäviä. Nämä videot, jos jotkut saavat varmasti lukijan kuin lukijan paremmalle tuulelle. Videot ovat myös saatavilla YouTubesta, eli jos et ole kiinnostunut lukemaan sen enempää taustoja heidän blogivideoillensa, on tämä oiva tapa käydä pelkästään katsomassa ne.