Mitä ei kannata jakaa sosiaalisessa mediassa

tietoturva

 

Jokainen meistä tuntee varmasti ainakin yhden ihmisen, jotka kertovat oikeastaan kaiken elämästään sosiaalisessa mediassa, tai siltä se ainakin ulkopuolisten silmissä näyttää, kun somessa puidaan kaikki työasioista parisuhteeseen, ja sukulaisten asioihin. Se on paitsi melko ärsyttävää kuuntelijalle, niin myös melko riskialtista, eikä yhtään kannattavaa. Tällä kertaa keskitymme siihen, mitä mielestämme on sopivaa jakaa sosiaalisessa mediassa, ja mitä taas ei. Sosiaalisen median päivitykset voivat vaikuttaa yllättävän moniin asioihin.

  1. Liian vähäpukeiset kuvat. On sanomattakin selvää, että alaston- tai alusvaatekuvat sinusta, tai läheisistäsi eivät ole sopivia sosiaaliseen mediaan. Siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisi esimerkiksi suloinen, normaali kuva lapsesta kylvyssä, kannattaa se säästää kotialbumeihin, sillä niin kamalalta kuin se kuulostaakin, sen kaltaisia kuvia on helppo käyttää väärin.
  2. Omat osoitetiedot. Oman sijainnin jakaminen esimerkiksi Facbookissa, tai Instagrammissa on vaarallisempaa kuin olet ehkä koskaan tullut ajatelleeksi. Usein, vaikka sijainti ei osoittaisi osoitettasi suoraan, niin siitä näkee kartalla hyvin tarkkaan, missä ilmoittamasi sijainti on. Jos jaat muille olevasi samassa sijainnissa usein, tai jopa ilmoitat sen olevasi kotisi, ihmisten on helppo päätellä, missä asut. Jos mietit tarkkaan, et luultavasti halua, että kaikki ihmiset tietävät, missä asut.
  3. Lomamatkan ajankohta. Etenkään julkisesti ei ole kannattavaa jakaa tietoa siitä, milloin on lähdössä lomalle, sillä useita kertoja murtovarkaat ovat käyttäneet tätä tietoa hyväkseen. Varkaat iskevät totta kai juuri silloin, kun tietävät asukkaiden olevan poissa kotoa.
  4. Asioita, joita et halua työnantajasi tietävän. Ensi kerralla Facebookia päivittäessä kannattaa miettiä, että Facebook-profiili on luultavasti ensimmäisenä listalla, kun uusi työnantaja alkaa etsiä tietoa sinusta.