Tämän hetken suosituimmat bloggarit / vloggarit osa 2

lifestyle

NAAG

Aikaisemmassa postauksessa kerroin kahdesta naisbloggarista. Bloggarit joista kerroin olivat Uino Aino sekä Ananasraaste, jonka kirjoittaja on Sini. Tällä viikolla ajattelin kertoa Naag:n blogista. Lyhenne Naag tulee sanoista not an average guy. Kyseistä blogia kirjoittaa Janne Naakka. Jannelta löytyy myös vlogi, jonne hän tekee humoristisia videoita. Videoilla vierailee monesti myös hänen poikaystävänsä Valtteri. Lisäksi Naag tekee paljon videoita omasta päivästään sekä ruoista, joita hän tekee, lisäksi häneltä löytyy useampia Q&A videoita. Janne myös vierailee paljon hänen poikaystävänsä Valtterin vlogissa. Monesti pojat tekevätkin haastevideoita yhdessä. Naag:n tube kanava on itselleni hieman enemmän tuttu kuin hänen blogi, jota hän on kirjoittanut humattavasti kauemmin. Blogi on molemmilla kielillä suomeksi sekä englanniksi, joten Naagalta löytyy lukijoita varmastikin monesta eri maasta. Naag:n blogi kertoo paljon muodista, hänen elämästään, matkustamisesta sekä ajankohtaisista tärkeistä aiheista kuten esimerkiksi kiusaaminen. Tämä hauskan hupaisa vlogi ainakin on katsomisen arvoinen. Lukijakunta Jannen blogissa ja vlogissa on laaja, lukijat ovat lapsista noin 30 -vuotiaaseen asti. Kannattaa siis tutustua, jos et ole vielä kerennyt!

Henry Harjusola

Henry Harjusola on hieman uudempi tuttavuus, mutta kuitenkin tässä lyhyessä ajassa hän on kerennyt kerätä huikean määrän palkintoja. Henry Harjusola nimittäin valittiin vuoden 2016 kauneustubettajaksi. Henry Harjusolalta ei löydy blogia, mutta häneltä löytyy todella suosittu tube kanava. Henryn tubekanavalta löytyy 75 822 seuraajaa, mikä on todella kiitettävä määrä ottaen huomioon, että kanava ei ole lähellekään niin vanha mikä esimerkiksi Janne Naakan kanava on.

Henry Harjusolan blogi on täysin kauneuteen liittyvä suurin osa Henryn tubevideoista onkin kauneusaiheisia hius tai meikki vinkkejä tai opastuksia. Henryn yksiä parhaimpia videoita on myös ne, jossa hän valmistautuu esimerkiksi juhliin yhdessä hänen kavereidensa kanssa. Näiden videoiden ideana on siis näyttää, millaisia vaiheita tietyn luukin saavuttamiseksi on tehty.

Kauneusaiheisten postauksien lisäksi Henryltä löytyy myös my day sekä my week videoita ja Q&A videoita, joissa hän vastaa snapchatin kautta saatuihin kysymyksiin.

Henry on asennetta täynnä oleva vloggari, jonka kanavaa kannattaa seurata.